Riihimäen kaupunginhallitus päätti kokouksessaan maanantaina 14. syyskuuta 2026 jatkaa kaupungin ruokapalveluiden järjestämisen valmistelua yhteistyössä Hyria koulutus Oy:n kanssa. Hyria on Hyvinkään ja Riihimäen seudulla toimiva ammatillisen koulutuksen järjestäjä.
Kaupunki selvittää tarkemmin mahdollisuutta järjestää ruokapalveluita yhteistyössä Hyrian kanssa. Päätös koskee jatkovalmistelua, jonka perusteella kaupunginhallitus tekee vuoden 2026 loppuun mennessä päätöksen ruokapalveluiden tulevasta järjestämistavasta. Kaupunki on selvittänyt ruokapalveluiden järjestämiseksi useita vaihtoehtoja. Tarkastelussa ovat olleet nykyisen ulkoistetun palvelumallin jatkaminen, sidosyksikköhankinta, osittainen ostopalvelu sekä ruokapalveluiden järjestäminen kokonaan kaupungin omana toimintana. Tällä hetkellä kaupungin ruokapalveluista vastaa Palmia Oy, ja nykyinen sopimus on voimassa vuoden 2028 loppuun saakka.
Kaupunginhallitus hyväksyi myös muutoksen osallistuvan budjetoinnin toteutustapaan. Jatkossa osallistuva budjetointi toteutetaan joka toinen vuosi nykyisen vuosittaisen mallin sijaan. Asukkaat päättävät jatkossakin 100 000 euron käytöstä osallistuvan budjetoinnin kautta, mutta määräraha käytetään kahden vuoden aikana. Ensimmäinen uuden mallin mukainen osallistuva budjetointi toteutetaan vuosina 2027–2028. Uusi toimintamalli on käytössä vuoteen 2034 saakka. Muutoksen tavoitteena on mahdollistaa nykyistä paremmin sellaisten ehdotusten toteuttaminen, joiden suunnittelu tai toteutus kestää yhtä vuotta pidempään.