tapahtumat

Riihimäki-päivä ja Taiteiden yö yhdistyvät perjantaina

Selaimen suomenkielinen äänilukija

Riihimäen syntymäpäivä ja Taiteiden yö osuvat tänä vuonna samalle päivälle perjantaina 11. syyskuuta.

Riihimäen syntymäpäivää ja Taiteiden yötä vietetään perjantaina 11. syyskuuta. Tapahtumapäivän ohjelma on suunniteltu kattamaan eri puolilla kaupunkia, keskustan lisäksi myös vanhan lasitehtaan alueella ja Taipaleessa.

Ohjelmaa on tarjolla kello 9–22. Tapahtumat ovat yleisölle maksuttomia, ellei ohjelman kuvauksessa toisin mainita. Paikalliset järjestäjät tarjoavat taide- ja kulttuurisisältöjä, ja kuka tahansa voi osallistua tapahtumaan omalla ohjelmallaan.

Liikkuminen tapahtumapaikkojen välillä on helpottunut, sillä kaikki R-liikenteen linjat ja R-kyydit ovat maksuttomia koko juhlapäivän. Lisäksi keskustasta lasitehtaan alueelle kulkee Taiteiden yön bussi. Bussi liikennöi jatkuvasti Valtakadun ja Suomen lasimuseon välillä kello 17 alkaen. Viimeinen bussi lähtee lasimuseolta noin kello 20.15.

Avainsanat
tapahtumat kulttuuri vapaa-aika Riihimäki joukkoliikenne